maanantai 9. toukokuuta 2016

VAPAAPÄIVÄN ONNEA

Alkukevään juhlat on juhlittu
ja harvinaisen kaunista säätä on riittänyt ihan nauttia asti.

Pihatyöt eivät yllä ihan kärkeen mielipuuhien listalla,
mutta nyt kyllä aurinko sai innostuksen heräämään
laitella pihaakin vähän siistimpään kuosiin.
Laattojen sammaleet on nyt rapsuteltu pois
ja voikukat nypitty nurmikosta.
Kukkapenkkejä on möyhitty
ja etupihalle viime kesänä levitetty kate
on saanut uutta vahvistusta.

Näin vapaapäivien kunniaksi
on tänään nukuttu jo ensimmäiset päikkäritkin auringossa.



Varsinkin kesäisillä keleillä on aivan huippua
lähteä aamulla Hipun kanssa pitkälle lenkille ennen kun päivä kunnolla alkaa.
Aika usein tulee paluumatkalla poikettua läheisen järven rannalle
ja istuskelen siellä sitten vähän aikaa kaiksessa rauhassa laiturilla
Hipun tehdessä omia tutkimuksiaan. 
Sieltä me suunnataan takaisin kotiin aamiaiselle
ja varmaan turha sanoa,
että se me syödään tietysti pihalla.


Nyt voisi kyllä jatkaa vapaiden viettoa
ihan vähän pidempäänkin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti