KESÄN KEPEYTTÄ

Mikä siinä lienee,

mutta töissä  tuntuu olevan melkein jo päivittäin helvetti irti.

Meno on hurjaa

ja tuntuu,

että ihan hirveän paljon enemmän pitäisi saada itsestään irti,

kuin mitä saa.

Onnistumisen ilosta

tai tekemisen riemusta ei kyllä kukaan puhu yhtään mitään.
Kaikki tuntuvat olevan jaksamisen äärirajoilla.

Kotiin lähdön aika koittaa silti joka päivä

ja kun hyppään autoon 

auringon vielä paistaessa

niin ihana tunne alkaa vähän kerrallaan valua varpaisiin asti
uupumuksesta huolimatta.

Tiedän, 

että ihan kohta olen kotona

ja pääsen iltalenkille Hipun kanssa

lämpimässä kesäillassa. 

Kukat on täydessä kukassa

ja nenää kutittaa tuoksujen sekamelska.

Hippu nuuhkii tyytyväisenä jokaisen ruohon tupsun

ja kieltämättä
noina hetkinä tunnen itseni niin etuoikeutetuksi.

Kesäkö sen tekee
kun ilman suuren suuria tuloja
tai matkoja maailman joka kolkkaan
olo voi silti olla seesteisen tyyni
kaikesta hullunmyllystä huolimatta?

Tätäkö se tarkoittaa, 

olla onnellinen

tässä ja nyt?