sunnuntai 17. toukokuuta 2015

KEVÄÄN MERKKEJÄ

Nyt se on varmaa,
kesää kohden mennään.

Tien pientareet ovat keltaisenaan voikukkia
ja pihatöitä tehdään joka puolella.

Oma pihanikin muuttuu pienin askelin
aina kun aikaa on vähänkin.
Nyt oli vuorossa toisen puolen nurmikon poistaminen
ja tilalle oli tarkoitus saada vähän helppohoitoisempi 
ja yksinkertaisempi kate.  
Olin ostanut säkki tolkulla haketta,
ja kun ne kaikki oli levitetty paikoilleen
totesin että noup,
ei sovi.
Säkin mukaan hakkeen väri oli ruskea,
mutta tuo ruskea oli kyllä minun silmissäni punainen.
Siispä lapioin hakkeen takaisin säkkeihin
ja luovutin ne ystävälleni,
jonka punaisen talon pihalle ne sopivat paljon paremmin.

Naapurin lapset kävivät ihmettelemässä edestakaisin lapioimista,
mutta taisivat lopulta todeta sen olevan minulle aika lailla tyypillistä touhua :-)

Lopulta pihaa peitti ihan luonnon värinen hake
ja olin tyytyväinen. 


Mukavaa mielen rentouttavaa puuhaa
tuo  pihalla puuhailu.
 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti