sunnuntai 20. lokakuuta 2013

VAUHDILLA ETENEE

Remonttimiehet aloittivat työt torstaina
ja remontti sai vauhtia saman tien.
Tuntuu uskomattomalta,
että työt etenevät sillä aikaa kun olen itse töissä.
Aivan mahtavaa!

Tekemistä on toki edelleen työpäivän jälkeen minullekin,
mutta riittää kun käyn valitsemassa materiaaleja
ja homma etenee.

Näkymä on vielä aika ankea,
mutta lupaus valmistumisesta on jo ilmassa.


Tämän vaiheen jälkeen olen suunnitellut 
pitäväni remontoinnista pienen tauon
ja tavoitteeni olisi päästä pitkästä aikaa tekemään jotain,
jonka avulla jaksaa jatkaa.
Liikkuminen on jäänyt satunnaisia lenkkejä lukuun ottamatta vähiin
ja kaipaan jo kovasti takaisin urheilemaan oikein kunnolla.

Tekemistä on tietysti vielä paljon,
mutta tauko on ehkä nyt tarpeen.
Pitkä syksy on vienyt veronsa
ja pieni hengähtäminen tuntuu nyt oikealta ratkaisulta.
Luulen että nyt on hyvä aika myös tunnustella,
miten tähän mennessä tehtyjen valintojen kanssa on onnistunut
ja katsoa mihin suuntaan remonttia kannattaa jatkaa.

Elän toiveissa,
että ihan pian vuorossa on taas myös ihania iltoja ystävien seurassa..
Ihan parasta!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti