maanantai 4. maaliskuuta 2013

VANHA JÄÄ

Kevättä kohti mennään rytisten.
Tapahtumia on niin paljon,
että henki melkein pakahtuu.

Vierailut täällä ovat harventuneet melkein olemattomiin ajan
ja voimien puutteesta.
Välillä sitä jaksaa vain välttämättömimmän.

Kaksi edellistä viikkoa ovat mullistaneet elämääni
jälleen kerran.
Vanha koti vaihtoi omistajaa
ja on tullut aika jättää hyvästit entiselle elämälle.

Kolhuja on sadellut
ja kyyneleitä on virrannut,
mutta vauhti kohti uutta elämää vain kiihty.

Välillä matka jatkuu isoin harppauksin
ja välillä pienin tipuaskelin,
mutta suunta on eteenpäin.



Suunnitelmia pyörii päässä kuin kärpäsiä
ja valintojen tekeminen tuntuu välillä mahdottomalta tehtävältä.
Välillä pelottaa, hirvittää ja jännittää,
eikä paniikiltakaan ole vältytty.

Aivan pikimustaa ei elämä silti ole ollut.
Mukaan mahtuu ihanaa uuden suunnittelemista
ja innostuksen keveyttä mahdollisuuksien löytämisestä.

Lähipäivinä tiedossa on lisää muutoksia,
mutta niistä vähän tuonnempana.
Luvassa on jopa aurinkoa 
ja lämmintä.
Fingers crossed!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti