keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

RETKEILYÄ EDELLEEN

Matkaa on nyt jatkettu paljon odotettua pidempään
ja kertaalleen varatut paluuliputkin jäivät käyttämättä.

Tulossa kuitenkin ollaan jo kotiin päin.

Ihan varma en kyllä ole,
kannattaako vaihtaa aurinkoinen lämpö
Suomen villasukkasäihin..

Alppien ylitys vaihtoi ihanan auringon karuun todellisuuteen,
vettä sataa ja lämpöä on vain nimeksi,
joten totuttelu Suomen oloihin on hyvässä vauhdissa.

Matkan loput kuvat ovat puhelimen kameralla otettuja
kotiin unohtuneen kameran laturin takia..
Ei hyvä.

Matkalla Portofinoon

Kattoon ripustettavia hyttyskarkottimia, joiden paloajaksi luvattiin jopa 160h.
Myynnissä Santa Margheritassa.

Luvattoman huonolaatuinen kuva, jonka nappasin puhelimella iltavalaistusta näyteikkunasta Milanossa.
Oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen versio sohvasta, että oli pakko napata kuva.

Portofinon pikku putiikit ovat kyllä huikeassa ympäristössä.

Portofinossa koruostoksilla voi odottaa vuoroaan ulkosalla laineiden liplatuksessa.

Orkideoita sisäänkäynnin edustalla vähän erilaisissa "ruukuissa".

Oliivipuu iltavalaistuksessa.

Ponte Vecchiolla on myös tällaisia näkymiä.

Parveke-estetiikaa.
Kotiin kuitenkin siis ollaan tulossa.
Ja oikeastaan tässä vaiheessa matkaa
mieli on jo kotona odottavissa asioissa.

Tiuku on ollut hyvässä hoidossa poikien seurassa,
mutta ikävä sitä ikiliikkuvaa karvanaamaa alkaa kuitenkin olla.

Nähtäväksi jää,
kuinka pitkään sade ja kylmyys saa mielen pysymään rauhallisena..


4 kommenttia:

  1. On hienoa että noita ihanuuksia pääsee katselemaan, paikanpäälle tai sitten kuvista. Väkisinkin alkaa pohtia sitä että miksi onkaan valinnut kotimaakseen Suomen. Toisaalta pitemmän retken jälkeen on aina ihana palata takaisin Suomeen. Tervetuloa kotiin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jaana :-)
    Aivan varma en ole miltä kotiin palaaminen tuntuu.. toisaalta ihanalta ja toisaalta aika pelottavalta.
    Matka on saanut mielen pyörälle kaikkien kokemusten jälkeen ja vähän pelottaa kotona odottava kylmä todellisuus.
    Kotona on kuitenkin paljon ihaniakin asioita..

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköstä ja lämpimän ennen kaikkea! : ) Matkoilla on ihana käydä, ja paluu on aina ristiriitainen tunne miulla:) Nyt tuli taas matkakuume...

    http://lish-midnightlove.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista Liisa! Matkakuume on minulla sellainen tyypillinen vaiva :-)

    VastaaPoista